Musiikkityö
Teemme musiikkityötä yhdessä mieheni kanssa. Joskus soitan ja laulan myös yksin. Laulamme omia rukous- ja ylistyslauluja sekä tunnettuja hengellisiä lauluja, myös HL-lauluja, tilanteen mukaan.
Kuulun musiikintekijänä Teostoon.
Tekemäni lauluvalikoimani on laaja. Siihen kuuluu helppoja ja vaikeampia lauluja: yhteislauluja, ylistyslauluja, yksinlauluja ja kuoroille sekä ryhmille sopivia lauluja. Monia lauluja voi laulaa pelkän pianon tai suuremman bändin kanssa.
Sovituksia en ole lauluihin tehnyt, mutta nuotit ovat tarvittaessa saatavissa. Olemme Salossa julkaisseet lauluistani pienen vihkosen sointumerkinnöillä keväällä -23. Tätä vihkosta käytämme välillä rukousilloissa. Se sisältää 25 laulua ja kantaa nimeä Ilon lauluja.
Kannamme musiikkivastuuta soittaen ja laulaen omassa seurakunnassamme säännöllisesti vapaaehtoistyönä.
Ohessa oleviin videoihin on mieheni Onni-Matti Halkola tehnyt taustat ja soittaa pianoa.